Ei voi ihmistä vituttaa näin paljoa. Seriously.
Yksi akka. On mennyt höpöttämään törkeän valheen rakkaasta ystävästäni. Tämä ystäväni on mulle purkanut oloaan asiasta, eikä onneksi ole enää tekemisissä sen akan kanssa. Joka kerta kun näen sen ämmän tekisi mieli repiä se hiuksista maahan ja suolistaa se siihen. Mä en käsitä mikä neste siellä ihmisen päässä saa levittelemään tollasia juoruja. Menee ymmärrykseni yli. Joku päivä vielä napsahtaa, enkä pysty rauhoittamaan itseäni, vaan naulitsen sen akan seinään. Parhaani teen, etten käy siihen käsiksi.
Työssäoppiminen. Meille sanottiin viime vuonna, että jos ei toppi paikkaa löydy, voi jäädä koululle toppiin. Mutta nyt sitten painostetaankin ettei koululle todellakaan saa jäädä, sitä ei lasketa työssäoppimiseksi. Kiva tälleen viime tinkaan saada tuo tieto, perkele. Lisäksi vituttaa sekin, että yks meidän luokkalainen sai paikan tekemättä yhtään mitään, kun yks ope hankki sille paikan tuosta vaan. Vittu, mä ymmärrän kyl että se on saatanan ujo, mut ei se silti tuollaiseen oikeuta! Ujo tai ei, se paikka hankitaan ITSE. Voisi itsekin mennä sille samaiselle opelle puhumaan asiasta, koska juttu on epäreilu kaikkia muita kohtaan. Kyllä mullekin saa hankkia toppi paikan, kiitos!
Ja vittu toivon että toi saatanan seinänaapuri saa häädön. Käytävässä haisee rööki ja mädäntynyt juoppo ja se paska aina huudattaa musaa. Painutkoon helvettiin kuolemaan ja kitumaan.
SAATANA.
Parikymppinen harrastelija-piirtäjä, joka opiskelee graafista suunnittelua Raahen Lybeckerissä. Tänne blogiin kirjoittelen silloin tällöin mieleni mukinoita, jotka joskus voivat olla hyvinkin rändömejä. Enjoy.
tiistai 28. helmikuuta 2012
perjantai 10. helmikuuta 2012
Rainbowstep
Huoh. Ollut koko tämän viikon sairaana ja vuoteen omana. Ei mitään tietoa miten tulin kipeäksi, mutta yllättäen sunnuntaina alkoi tulla flunssan oireita, ilman lämpöä tai kuumetta, tottakai. Oletin siis taas pölyallergiaksi, muttei se sitä voi olla, koska olen pitänyt kämpän semi-puhtaassa kunnossa. Kävin sit maanantaina terveyskeskuksessa ja sain saikkua keskiviikkoon asti, diagnoosina "kuumeinen ylähengitystieinfektio". Yeah, eli flunssa ilman kuumetta. Alkuviikko oli jotain saatanallista kauheutta ku en pystynyt nukkumaankaan kuin 2-3 tuntia MAKSIMISSAAN per yö. Tämäkin vaan sen takia, etten kyennyt hengittämään koska se kirveli/sattui, tai sitten aivastelin koko ajan ja sen perään niistin.. Sitten ku vihdoinkin nukahdin niin heräsin tunnin päästä paljon paskemmassa olossa. -____- Ensimmäisen kunnon yön sain nukuttua ke-to välisenä yönä, jolloin nukuinkin varmaan 10 tuntia ja sitten vielä päivällä 4 tuntia. Sain ainakin univelat hevon helvettiin. Lisäksi pitää kiittää yhtä ihanaa mieskamua, joka yks päivä kävi ostamassa miulle lääkettä, teetä ja nenäliinoja ja näin ollen pelasti minut. ;;3;; Muutenkin kyseinen tyyppi saanut piristymään aina, myös tänään kun täällä kävi. Sai nauraa kun katsottiin suomalaista stand-uppia, joka oli jopa hyvää. Harvinaista. Yleensä suomalainen stand-up komiikka on perseestä. o,o
Ah, sain myöskin sivustoni ulkan vihdoin päivitettyä, mutta yksi asia harmittaa pirusti. Unohdin ottaa print screenin edellisestä ulkasta. -_____- Go me. Olin juuri laittanut uuden ulkan kodoin vanhan päälle, painan tallenna, ja samaan aikaan pääni huutaa "et sit ottanut ruutukaappausta, idiootti!". *huokaus* Noh, kyl mää jotain keksin.
Tietty yksi iso asia on helpottanut sydäntäni ja sieluani ja saan siitä kiittää Moiraa sekä yhtä läheistä miesystävääni. Olen nimittäin päässyt yli yhdestä inhottavasta tyypistä, joka raastoi mieltäni ja ajatuksiani ties kuinka kauan. Nyt olen vihdoin päässyt hänestä yli, enkä pidä häntä minään muuna kuin kaverina. En tiedä mikä sai mut vihdoin tajuamaan ja päästämään irti, mutta näin hyvältä ei ole tuntunut pitkään aikaan. Erityisesti eräs tietty lause, jonka molemmat sanoivat, jäi kaikumaan korviin ja se myös pitääkin pääni ja mietteeni poissa hänestä. Sitäpaitsi, miksi kohdistaa tunteita tyyppiä kohtaan, jota ei selvästikkään kiinnosta paskan vertaa? Miksen ennemmin näytä välittämistä kaikkein rakkaimmille ja läheisimmille ystävilleni, jotka oikeasti minusta välittävät? Rakkauksia tulee ja menee, mutta hyvät ystävät ovat ikuisia.
Ja voi hitsit. Olen jäänyt nyt katselemaan ihan innoissani HotDiggedyDemonin tekemiä parodioita My Little Pony-sarjasta. X'D Ne on ihan loistavia ja saan aina nauraa päätäni irti niitä katsellessa. Laitankin tähän aiheeseen sopivan biisin, joka on myöskin....liian hyvä, vaikken kyseisestä musatyypistä hirveästi pidäkkään.

My Little Pony - Rainbowstep (Skrillex Dubstep) HD
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)