maanantai 13. elokuuta 2012

Siitä starttaa!

Kesäloma meni ihan liian nopeasti ohi, ja nyt joutuu jälleen istumaan koulun penkille. Loma meni tylsästi mutta liian nopeasti ohi...tuntui oudolta tänä aamuna herätä 6:20 ja lähteä kävelemään 4km koululle klo 8:00. Nyt istuksitaan täällä luokassa ja päätin päivittää blogia, kun opettaja karkasi luokasta _jonnekin_. Kuten aina. Luokkalaiset ovat edelleen yhtä ihania, on ollut pirunmoinen ikävä heitä. <3 Sentään ensimmäiset viikot näyttävät olevan mukavan rentoa, huomennakin koulu alkaa vasta klo 12:00, ja pari päivää on kahdeksasta yhteen. En siis valita. ^^ 

Wowi-peliaikaa on enää tämä viikko jäljellä. On kyllä jo valmiina uusi peliaikakortti, mutten varmaan ihan heti käytä sitä. Pidän varmaan pikku taukoa tämän viikon jälkeen, jahka saan main-hahmoni tasolle 80 ja toisen mainin tasolle 50. (molemmille siis kaksi tasoa) Luulisi viikko riittävän varsin hyvin parin tason saantiin. En sit tiiä pidänkö parin päivän tauon vai odotanko sinne Mists of Pandaria lisäosaan asti (25.9), saas nähä. Rahaa siihen ainakin pitäisi säästää, kun aion ostaa sen kalliimman version, jonka mukana saa mountin. Muutenkin odottelen ensi kuuta innolla, kun pitkästä aikaa saa taas opintotukea, nyt takautuvasti myös tältä kuulta, joten tilini hihkuu onnessaan. 

Yksi, ehkä ainoa asia, jota EN ole kaivannut koulun alkamisessa, on nämä koulun tietokoneet. Täällä kun on ainoastaan nämä paskat Mac-koneet, joiden näppiksistä puuttuu merkkejä ynnä muita, enkä muutenkaan ole koskaan tykännyt Maceistä. *shiver* Tää hiirikin on niin epäkäytännöllinen että itkettää. Yks pirun hyvä puoli on kyllä nämä piirtonäytöt. Koitan niiiin piirrellä täällä taustoja valmiiksi itselleni, koska taustoja on pirun paljon helpompaa piirtää piirtonäytölle kynällä, kuin hiirellä ku käsi kramppaa... |D 

Muutenkin nyt starttaa kouluni viimeinen vuosi, eli hyvin monelle se stressaavin vuosi. Oh boy, saas nähä miten pärjään. Jos kaikki menee niinkuin pitäisi, niin ensi vuonna valmistun kuva-artesaaniksi. Tiedän ainakin jo mitä aion lopputyökseni tehdä. Noh, saas nähä miten tämä koulu lähtee käyntiin. Aikaisiin aamuihin saa ainakin taas tottua, ku kesällä tuli nukuttua sinne 12-13 asti... *kööööhhhhh*

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Pitkä kuuma kesä

Blargh, alkaa tämä kuumuus täällä Etelä-Suomen puolella ottaa pollaan ja henkeen. Koko ajan on liian kuuma. Nytkin on liian kuuma ja inhottavan nihkeä keli - on kuin sademetsässä olisi. Tänään oli myös karmiva päänsärky koko päivän, joten kaaos oli valmis ja aloin ärtymään kunnolla. Yhdessä vaiheessa aggressio alkoi nousemaan liiaksi, joten menin omaan huoneeseen vain istumaan ja rauhoittelemaan itseäni, jottei mitään pahempaa olisi tapahtunut. Sitten kävin makuulle sängylleni ja kuuntelin kunnon rytinä-musaa, koska se saa aina hermoni rentoutumaan kun voin käyttää mielikuvitustani musan kanssa. Ennemmin tapan ja murskaan asioita pääni sisällä kuin oikeasti. Kuten arvelinkin, sain itseni rauhoitettua ja nyt on ihan leuto olo. Matkajärjestelyt sovittu ystäväni kanssa, ensi viikon keskiviikkona olen vihdoinkin takaisin Raahessa. Voi miten olenkaan kaivannut sen viileää ja tuulista ilmastoa tämän koko ajan täällä etelässä ollessani. Muutenkin tekee hirveästi mieli pelata, en ole päässyt Wowittamaan kohta yli kahteen viikkoon, ja se ottaa päähän. Ei ole mitään tekemistä. T__T Plääh, oisinpa jo Raahessa. Tää kuumuus vituttaa niin perkeleesti.

Perjantaina mulla olikin ylä-asteen luokkakokous. Oli jännä tavata vanhoja luokkalaisia, joita olen viimeksi 15-vuotiaana nähnyt. Kaikki olivat hyvin erinäköisiä, kasvaneita, nuoria aikuisia, eikä lapsia kuten heidät muistin. Meidän massiivisesta 24 oppilaan ryhmästä vain 8 oli paikalla minä mukaanlukien. Mutta sentään edes he tulivat paikalle ja oli kiva jutella heidän kaikkien kanssaan pitkästä aikaa. Vaikka he olivat ulkoisesti melko erilaisia, olivat kaikki edelleen luonteeltaan samoja vanhoja. Vanhat wannabe-kiusaajat piikittelivät ja tekivät edelleen vitsejä jutuistamme, siinä missä me piikittelimme takaisin. Oli edelleen se sama outo tyyppi, joka luuli itseään hauskaksi, vaikka tosiasiassa me nauroimme hänelle, emme hänen jutuilleen. Vaikka luonteet ja jutut pysyivät, olimme silti kasvaneita. Aikuisia. Tajusimme ne vitsit piikittelyinä ja piikittelyt vitsinä, emmekä heti olettaneet että meillä on toisiamme jotain vastaan. Se oli ihanan rentoa meininkiä ja sai pitkästä aikaa nauraa kunnolla, muutamista hiljaisista hetkistä huolimatta. Tosin ne hetket eivät kauaa kestäneet, kun joku aina möläytti jotain, joka sai koko ryhmän hykertelemään.

Lauantaina, eilen, oli pienimuotoinen miitti Linnanmäellä. Itseni ja ystäväni lisäksi sinne saapui kolme yhteistä ystäväämme. Oli mukavaa pyöriä Helsingissä ja lopulta sitten mennä Lintsille kirkumaan keuhkoja ulos. Päivä oli aivan ihana, vaikka loppupuolesta se olikin aika kaaosta. Alkoi hirmuinen kaatosade ja ukkonen. Moni laite suljettiin, etenkin lähes kaikki vuoristoradat ja Space Shot. Lähdimme sitten kotejamme kohti, yksi sai kyydin vanhemmiltaan, me loput kävelimme rautatieasemalle, jossa minun pitikin sitten juosta junaan ehtiäkseni siihen. Onneksi päivä oli menestys ja jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa. Takuulla haluan ensi vuonna samanlaisen, mahdollisesti isomman porukan miitin. Jalkani ovat edelleen hieman turrat kaikesta siitä kävelemisestä, mutta ei haittaa. It was worth it. ^____^

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

It's Tuska time

Uoh, huomenna lähtö Hesaa kohti hyvän ystävän kanssa. Menemme yhden yhteisen kaverimme kämppää valtaamaan kun menemme Tuskaan, joka on tänä perjantaista sunnuntaihin. Ooooiiihhhhh pääsen näkemään EdGuyn ja Megadethin livenä!!! <3<3<3<3 Viime vuonna pääsin Saunassa kuolaamaan Helloweenin ja Judas Priestin, tänä vuonna sitten Tuskassa nuo herkut. <3 Oi autuutta~ Ystäväni saikin itselleen kolmen päivän lipun veljeltään synttärilahjana, itse ostin vain perjantain lipun, koska silloin on ne bändit, jotka haluun nähä. o3o Ja tuli paljon halvemmaksikin, miksi turhaan maksaa kolmesta päivästä, ku vaan yks päivä kiinnostaa? x') Toivottavasti tulee yhtä hyvä tai parempi kesä kuin viime vuonna.

Tuskan jälkeen onkin sit luvassa luokkakokous, 9b. Pääsee niitäkin pällejä näkemään, miten paljon ne on muuttunu/kasvanu, vai ovatko pysyneet samanlaisina. Sit luvassa on myös Lintsi-miitti, jonne tulee kourallinen nettituttuja.^^ 

En vielä tiedä kuinka pitkään aion Etelä-Suomessa viipyä, mutta takaisin Raaheen lähden aikaisintaan 11.7. Haluan viettää hieman aikaa oman perheeni parissa, ja muutenkin luonnon keskellä oleskelu tekee varmasti minulle hyvää. Ainoat suuret haittapuolet on, ettei kotona ole WoWia, tuskin ehdin siellä mitään piirtämäänkään, ja koneellahan en saa olla tuntia pidempään tai siitä tullaan sanomaan. |'D *sigh* Noh mutta....enköhän mie selviydy, haha.

Huomenna on edessä matkan paskin vaihe.... 6½ tunnin junamatka....oh joy.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Oho, siitä onkin kulunut aikaa kun olen viimeksi blogia päivittänyt. Noh, korjataanpa asia nyt sitten, vaikkei tässä oikeastaan mitään asiaa olekkaan.

Kesälomani lähti hyvin oudosti käyntiin. Olin sairastanut _jotain_ pari viikkoa, ja sitten kesäloman alkaessa, kesäkuun ekoina päivinä päätin soittaa lääkäriin ja pyytää antibiootteja. Sain tietää että kahdella viime kerralla ei ollut ollut mitään infektiota, vaan veriarvot olivat olleet liian korkealla, ja minut oltiin marraskuussa laitettu kiireellisellä lähetteellä ultraääni-tutkimuksiin. Minulle vaan ei oltu ilmoitettu asiasta mitenkään, eikä näin ollen minulle oltu myöskään varattu mitään aikaa. Niinpä olin kauhuissani pari seuraavaa päivää. Jouduin yhden viikon aikana käymään lääkärissä 4 kertaa. Ekalla kerralla tutkimuksissa, sitten sinne ultraääni-kuvauksiin ja sit taas lekurin puheille, saamaan antibiootit, ja lopuksi vielä näytteen vienti. Ei löytynyt mitään maata mullistavaa, vaan kyseessä oli ihan tavallinen virtsatie-infektio. Siihen sain antibiootit, ja ne kyllä laittoivat herkän vatsani taas sekaisin ja koville. Eli joo, kesäloman eka viikko oli aika....karsea.

Nyt olen saanut nauttia lomasta kahden viikon ajan. Onneksi naapurissa asustelee hyvä ystävä, jonka kanssa aikaa saa kulumaan, ellen kämpillä wowittele, piirtele tai masistele. Tänään onkin sitten jälleen hieman erilainen päivä - äitini tulee jälleen vierailulle. :) Hän saapuu tänään ja viipyy torstaihin asti. Ihanaa saada mamma taas tänne kylään, vien hänet kyllä kaikkiin mahdollisiin kirpputoreihin, koska hän rakastaa niitä. xD 

Ah, olen saanut kauan kateissa olleen peli-inspiksen takaisin....ainakin osittain. Nimittäin minun ja yhden ystäväni kauan seissyt ropetus on vihdoin saanut lisää puhtia, kun raahasin perseeni foorulle ja vastasin. Nyt olemme pelanneet peliä varmaan 6 sivua eteenpäin (25 viestiä per sivu), joista kaksi sivua ovat jo ihan uudessa topicissa. Miten niin huomaa helposti jos jokin peli inspaa minua, eh? Laitoin myös hahmohakemukseni Downtown- anthroropeen, saas nähä miten lykästää.

....ärr.... Koko ajan tulee huono olo. >,< Tää on tällaista aaltoilevaa - hyvä olo, huono olo, hyvä olo, huono olo.... Nytkin alkoi kesken kirjoittamisen tuleen huono olo ja alavatsassa on epämiellyttävä paine. V'ttu jos taas tulee sama infektio ja joudun _taas_ syömään ne antibiootit. D: Vatsani räjähtää....ku viikon sisään heti seuraava satsi. Paree olisi ettei sitä nyt tule, hitto, haluaisin olla enemmän kuin kolme päivää kunnossa! Mulla on aina jotain. Oon vedelly lääkkeitä varmaan yhtä paljon kuin 86-vuotias mummo. Ainakin lääkekaappini muistuttaa kuulemma vanhan mummun lääkekaappia, ku siellä on ties mitä ja paljon. Ähhh.... piirtäminenkin silleen kiinnostais, mut tietty just sillon mikään ei onnistu. <,< 

Oh well. Jatketaan eteenpäin. Koitan olla palamatta auringossa tämän yliherkän ihoni takia.. |D

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Welcome, April

Huoh. Työssäoppimista takana kohta kolme viikkoa, ja tuntuu että se aika on mennyt hujauksessa ohi. Nytkin istuksin koneen ääressä pelkkä huppari päällä, odotellen että kello on puoli kymmenen, jotta voin lähteä kävelemään top-paikkaa kohti. Onneksi sain kivan paikan olla, niin viihtyy siellä. Meillähän on tätä toppia toukokuun loppuun asti, eli kesäloman alkuun asti.

Siksipä mulla ei paljoa aikaa jääkkään mihinkään vapaa-aikaan. Pääsiäislomakin meni ohi ihan liian nopeasti, enkä kerennyt tekemään mitään, mitä olisi pitänyt. Piirtäminenkään ei oikein maistu kun vapaa-aikaa jää liian vähän.. Olen aina joskus viiden kuuden aikoihin kämpillä, ja loppuilta meneekin sitten pelaamisessa. Viikonloppuisinkin vaan pelaan, tai jos en jaksa pelata, istun vaan paikoillani ja tuijotan ruutua, kuin odottaen että kyllä kohta jotain maagista tapahtuu. Ärsyttää kun haluaisin saada asioita tehdyksi, mutta inspis on päättänyt ottaa kunnon lomaa. Masentaa verrata viime vuoden työkansioitani koneellani, kun joka kuun kansio on ihan täynnä. Nykyään kun katson kansioitani, joka kuussa on ehkä yksi tai kaksi valmista työtä. Äh, haluan takaisin sen ajan kun piirsin koko ajan, enkä muuta tehnytkään vapaa-ajallani. Toivottavasti saisin tänä viikonloppuna piirrettyä edes tilaustyöt pois... (you wish!)

No mutta...jotain hyvääkin sentään. Huomenna menen ihanan ystäväni kanssa katsomaan Niko Kivelää. Oh, siitä illasta tulee hauska. :D Kuulemma top-paikkani Pikukin on menossa sinne, tosin hän menee yläparvelle, siinä missä me mennään alas eturiviin. Tällä viikolla mulla onkin synttärit tuossa sunnuntaina, ja ikää tulee täyteen 22 vuotta. Sen kunniaksi pyritään ystäväni kanssa ottamaan tatskat lauantaina, joten pitää ny toivoa että se onnistuu. Jos ei lauantaina, niin sit joku toinen hetki, mutta tässä kuussa mie sen mustearven otan. Hieman jännittää että miltä se sit tuntuu, mut onneksi eka kuva on semmoinen pieni tuherrus, eikä mikään järjetön, kokokäden tribaali. XD

Ja en tiedä miksi, mutta eilen hitusen masennuin vaikka kyseessä oli todella hyvä uutinen. Heh, olen vaan outo ja ihastun liian helposti...... *nuuuups*

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

2 viikkoa ja top

Huhhah, enää 2 viikkoa koulua ja sit alkaa 26.3 työssäoppiminen, joka kestääkin sitten sinne 31.5 asti. Sain toppipaikan tosi kivasta paikasta - KuvaLenitasta. Paikka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja on mukavan lyhyen matkan päässä. (2km edestakas matkat) Pitäisi vaan vielä saada aikaiseksi ostaa sinne sopivat sisäkengät, sen pyrin tekemään tässä ens viikonloppuun mennessä.

Hiihtoloma suhahti ohi kuin jahvamummo, eli ihan liian nopeasti, helmat vaan paukkui. Ja niin kivenkovaan halusin olla lomani yksin, mutta sainkin hyvästä naapuristani, Moirasta seuraa koko viikoksi. En yhtään valita, päinvastoin; oli ihanaa kun oli seuraa koko viikon, eikä tarttenu yksin kämpillä homehtua.^^ Dämn, jos mulla ei ois kouluu, oisin pitänyt Moiran kämpilläni työssäoppimisen alkamiseen asti. x'D Hiihtolomalla mun piti tehdä vaikka mitä (tilaustyöt, trade, keskeneräiset piirrustukset, koulutöitä, ostaa kengät), mutta ainoa asia jota tein koko ajan, oli pelata WoWia. |'3 No ainakin sain siinä hienoja ratsuja, ja lisää kahmin koko ajan, saadakseni sen 50 ratsua, saadakseni achievementin, josta saa upean albino lohikäärmeen. o3o Tietty iso huono puoli tässä pelaamisessa on että niska/hartia seutuni ovat totaalisen jumissa. Niihin sattuu ja särkee tolkuttomasti, edes Moiran hieromiset eivät hirveästi auttaneet. Jonkin aikaa auttoi ihanasti, mutta nyt taas sattuu ja kolottaa joka paikkaa. T__T

Ihana kevät on saapunut ja parin viikon päästä siirrytäänkin jo kesäaikaan! <3 Synttäritkin lähestyy koko ajan, ja silloin tulee 22 vuotta täyteen. ^^

tiistai 28. helmikuuta 2012

Vitutuksen määrä 500%

Ei voi ihmistä vituttaa näin paljoa. Seriously.

Yksi akka. On mennyt höpöttämään törkeän valheen rakkaasta ystävästäni. Tämä ystäväni on mulle purkanut oloaan asiasta, eikä onneksi ole enää tekemisissä sen akan kanssa. Joka kerta kun näen sen ämmän tekisi mieli repiä se hiuksista maahan ja suolistaa se siihen. Mä en käsitä mikä neste siellä ihmisen päässä saa levittelemään tollasia juoruja. Menee ymmärrykseni yli. Joku päivä vielä napsahtaa, enkä pysty rauhoittamaan itseäni, vaan naulitsen sen akan seinään. Parhaani teen, etten käy siihen käsiksi.

Työssäoppiminen. Meille sanottiin viime vuonna, että jos ei toppi paikkaa löydy, voi jäädä koululle toppiin. Mutta nyt sitten painostetaankin ettei koululle todellakaan saa jäädä, sitä ei lasketa työssäoppimiseksi. Kiva tälleen viime tinkaan saada tuo tieto, perkele. Lisäksi vituttaa sekin, että yks meidän luokkalainen sai paikan tekemättä yhtään mitään, kun yks ope hankki sille paikan tuosta vaan. Vittu, mä ymmärrän kyl että se on saatanan ujo, mut ei se silti tuollaiseen oikeuta! Ujo tai ei, se paikka hankitaan ITSE. Voisi itsekin mennä sille samaiselle opelle puhumaan asiasta, koska juttu on epäreilu kaikkia muita kohtaan. Kyllä mullekin saa hankkia toppi paikan, kiitos!

Ja vittu toivon että toi saatanan seinänaapuri saa häädön. Käytävässä haisee rööki ja mädäntynyt juoppo ja se paska aina huudattaa musaa. Painutkoon helvettiin kuolemaan ja kitumaan.

SAATANA.