Ah, näin on joulu takana ja uusi vuosi edessä. Tammikuun puolella sit vihdoinkin päivittelenkin sivuston~
Joulu meni oikein mallikkaasti kotikulmilla. Lunta ei ollut nimeksikään etelässä, siellä satoi vettä, oli hirmuista myrskyä. Lumen sijaan oli vehreää nurmea ja hiekkaa. |D Nyt täällä Raahessa on niin outoa olla ku joka puolella on lunta. Joululahjoiksi sain kaikkea oikein kivaa ja hyödyllistä, yksi suosikeistani on Fingerporin 2012 kalenteri, sekä ohuesta kankaasta valmistettu yöpaita. >u< Muuten olisin viettänyt uudenkin vuoden kotona, mutten voi, koska koulu alkaa mulla jo 2.1, eli heti ens maanantaina. Ihan epistä ku oli vaan viikko lomaa. -___- Uudeksi vuodeksi ei olekkaan mitään jännää suunnitelmaa, tokkopa edes ostan mitään räjäyteltävää, vaan dataan sisällä kaikessa rauhassa. ETENKIN ku nyt sain WoWiin kaksi puuttuvaa lisäosaa, (WotLK ja Cataclysm) ja pääsen pelaamaan Worgeneilla ja Death Knighteilla. <3
Asd, tilaustöitä pitäisi jatkaa/aloittaa, samoin tradejen puolia. Se aloitus on aina perseestä ja kaikkein vaikein, mutta jahka vaan saisin kynän käteen ja inspiksen sujumaan, niin siitä se sit lähtis. Ku ei yhen kokonaisen artin tekoon uppoa ku max. puol tuntii. |'3 Olen vaan laiska ja saamaton nilviäinen, joka pitää repiä tekemään jotain. Onneks tilaajat ovat olleet _hyvin_ kärsivällisiä, eivätkä ole kukaan tullut kyselemään/hoputtelemaan. SE, jos mikä, vie innon koko piirtämisestä.
.....ja ny en sit keksikkään mitään tekemistä. Vois wowitella, mut en jaksa ku tehtävät on kuivaa puuroa = ei kiinnosta paskaakaan. Tapa tapa tapa... *huoh* Mikään ihme että wowiin tylsistyy ja moni lopettaa, ei tota mättöä jaksa pelaa paria tuntia pidempään.
Parikymppinen harrastelija-piirtäjä, joka opiskelee graafista suunnittelua Raahen Lybeckerissä. Tänne blogiin kirjoittelen silloin tällöin mieleni mukinoita, jotka joskus voivat olla hyvinkin rändömejä. Enjoy.
perjantai 30. joulukuuta 2011
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Nokka kohti Nukaria
Jeah, se ois tänään sit nokka kohti kotia. Tämä siis tarkoittaa sitä, etten paljoa ehdi mesessä, Skypessä, netissä muutenkaan olla, en myöskään pääse paljoa piirtelemään ja WoWista ny ainakin tulee pakkoloma viikoks. Harmittaa ku joululoma on vaan 10 päivää, elikkä heti tammikuun eka maanantai on koulupäivä. :I Takaisin kämpilleni ja netin syövereihin palaan n. viikon kuluttua. *pakkailee* Pitäkää ittenne miehinä.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Joulu on taas
Huhhah! Tämä vuosi on taas mennyt ihan huimaa vauhtia. Parhaimmat muistot kuuluvat alkuvuodelle/keväälle sekä kesälle. Kesä oli jotain niin parasta kun pääsi rakkaan ystävän kanssa kiertämään festareita. <3 Ens kesänä takuulla uusiks!
Joulu on iiihan kohta ovella, joten pitänee tällä viikolla ostaa junalippu kohti kotia. Harmillista että joululomani kestää vain 10 päivää (23.12 - 1.1), joten heti tammikuun ekana maanantaina takaisin koulun penkille. :/ Ei siinä että valittaisin, Lybecker on mahtava paikka, mutta ois se loma voinu ny ees pari viikkoo kestää. *sigh* Joulu saisi olla jo ohi, haluun kesän jo tänne. Tajusin sitäpaitsi juuri, että olen hankkinut tasan kahdelle tyypille joululahjat... XD KÖH. Nojaa, mitä mie köyhänä opiskelijana oikein voisinkaan ostaa, etenkin ku en tiiä mitä tyypit haluavat. Asiaa hankaloittaa se, että tahdon aina ostaa mahdollisimman hienoa ja kallista kaikille lahjaksi. Mitä läheisempi ystävä/kaveri on, sitä paremman lahjan haluan hänelle hankkia. En siis koskaan tyydy 5-20 euron lahjoihin, ellei ole ihan täysin pakko. ^^'
WoW on mukava ajanviete. Hieman tylsää sitä on vaan yksin pelata, etenki ku oon niin nössö etten uskalla mennä instoihin yksin. Tai no, pakko on ollu mennä jo muutamaan otteeseen ku ei oo peliseuraa. Tänäänkin menin kaks luolastoo yhellä hahmollani. Ekassa luolassa ryhmä oli tosi hyvä. Toinen ryhmä feilasi. |D Ne ei tajunnu että meidän piti mennä tappamaan yks pomo yläkerrasta, vaan ne pomppas alas ja lähtivät kohti luolan suuta. Jäi siis yks iso tehtävä kokonaan tekemättä, ja se harmitti aika perkeleesti. En vaan tohtinu asiasta mitään huomauttaa ku muutenkin kädet vapisi ku jännitti. (nössö lolol) Ugh, pitäis saada Abyssillekin tasoja, mut tahtoisin seuraa luolastoihin. -___-
Oh, en malta odottaa että pääsen kotona käymään. Pääsee taas herkuttelemaan ihanilla ruuilla ja näkemään perhettäkin pitkästä aikaa.^^ En voi kyllä vieläkään uskoa että on enää kolme viikkoa tätä vuotta jäljellä. Nää vuodet tuntuu menevän nykyään niin nopeasti...

perjantai 11. marraskuuta 2011
World of Warcraft
Viime yö oli jälleen painajaismainen. Ei kylkeeni alkuun sattunut yhtään, itseasiassa olen pystynyt nukkumaan jo kaksi viime yötä oikein hyvin ilman kipua. Mutta viime yö. Se kipu palasi taas. Todella pahana. Meinasin oikeasti seota kivusta, kun se kesti taas yli tunnin. Alkoi puoli yhden aikoihin yöllä ja jatkui vaikka kello oli kaksi yöllä. Sitten en enää kestänyt, joten menin kokeilemaan kuumaa suihkua. Seisoin kuuman veden alla aika pitkään, ja onneksi se sai kivun laantumaan edes jotenkin. Kietouduin aamutakkiini ja menin peittojen alle makaamaan. Kylkeä yhä jomotti pienesti, mutta onnistuin nukahtamaan. Pitkästä aikaa elämäni aikana tärisin vihasta kun se kipu vitutti niin paljon.
Mutta sitten päästäänkin valoisampiin uutisiin. Moni kaverini on jo pitkän aikaa kehottanut meikää pelaamaan WoWia. (=World of Warcraft) No muutama päivä sitten latasin sen koneelleni ja kokeilin. Ihan ookoo. Ekaksi hahmokseni otin eläväkuolleen warlockin, nimeltään Griefferr. Nyt sit olen pelannutkin sitä aika lailla, sillä hahmoni on tällä hetkellä tasolla 17. Yghh, viel kolme tasoa ja sit joudun maksamaan pelaamisesta. D: Mut on tää kyl omalla tavallaan varsin kiva peli, ainakin saa tapettua aikaa jos ei muuta. Ja kun oppaana ja peliseurana toimii Moira, niin on paljon kivempi pelitelläkin.^^ Häneltä kun saa aina hyviä neuvoja asioiden suhteen, itse kun en pelistä tiedä/tajua vielä paljon mitään. Addiktoivaksi en tätä kyllä luokittele omalla tasollani. Tätä kyllä jaksaa pelata oman aikansa, mutta jos vastaan tulee liian haastava tehtävä, niin jo siinä alkaa into hiipua. Mukava ajanviete jos tylsää on, mutta kyllä Pokémonit ja Zeldat addiktoivat minuu enemmän. X3

tiistai 8. marraskuuta 2011
I'd rather be dead by now
Joo huomenta vaan.... Sain nukuttua ehkä 3-4 tuntia, kun sit kylki päättikin että "hei! nytpä herätän ton läskin!". Siispä heräsin vähän yli kolme, vaikka herätys olisi vasta vähän yli viisi. Yritin epätoivoisesti makailla, taipua, venytellä, jotta kipu menisi pois. Mutta ei. Sitten taas päädyin hakkaamaan sitä kuin sekopää, lopulta vain väsyen ja makasin kivuissa parin tunnin ajan. Ihanaa ku toi kipu on kramppaavaa, eli koko vatsani kramppaa kylkikrampin mukana. Siitä syystö nyt oksettaa ja on huono olo, ja kyllä, kipu on EDELLEEN kyljessäni kahden tunnin selviytymisestä huolimatta. Mä en oikeesti tiedä mitä teen ton kanssa, multa menee viimeisetkin järjen rippeet tuon v'tun kivun kanssa. Mikään ei auta ja kaikki haittaa. Nytkin tekisi mieli itkeä tota kipua, mutta oon niin väsynyt ja vittuuntunut, etten kykene siihen. En luultavimmin pääse tänäänkään kouluun, joka jo itsessään vituttaa vaan lisää. Jos tää kipu ei tästä tunnin sisään lopu, en oikeasti tiedä mitä teen. Tekisi mieleni vaan tökätä toi veitsi kyljestä sisään ja vääntää. Sentään se auttoi ku puristin terävillä kynsilläni siihen niin että se oikeasti sattui. Kristus sentään.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Kylkeni kuolee
Jjeeeaap. Kylki/alaselkä tuolta oikealta puolelta on ollut maanantaista (31.10) asti kipeänä. Kipu on sellaista, tiedätkös kun on hengästynyt ja kylkeen pistää? Sellainen kipu 50-kertaisena plus kramppi. Ei ollenkaan kivaa, kun hengittäminen on kivun aikana vaikeaa. Onneksi kipu on on/off tyylistä, niin nautin niistä hetkistä kun kipua ei ole. (kuten nyt) Kahdella lääkärillä olen käynyt ja molemmat sanoivat että lihaskipua vaan. Sain vaikka ja mitä särky-tulehduslääkkeitä, sekä venyttelyn pitäisi auttaa. No ainakaan nuo särkylääkkeet ei auta niin yhtään, vaikka sain Burana 800:sta. Venyttely auttaa hieman erinäisin tuloksin, joskus auttaa, joskus ei. Hitto, en halua tietää missä Kama Sutra asennossa olen oikein nukkunut, sillä minä heräsin tuohon kipuun maanantai-aamuna kello 6:20. Hyyyvin outoa ja mysteeriä on tämä.
Huomenna on sitten meidän luokan kauhea töiden esittely kirjastolla. Näyttelyn nimi on GorillaRapuSimpanssi (=GRS, koska luokkamme on GRS10, lol), ja aiheena siis eläintarha, niiden opasteet ynnä muut jutut. Yrrgghhh ei yhtään kiinnostaisi/innostaisi, mutta pakko on ku ope haluaa. XD Dämnit.
Tälle päivälle olisikin tekemistä, ku heräsin vasta tossa 11:30...... Harvoin nukun noin pitkään, mutta ilmeisesti syynä oli se, kun heräsin yöllä TAAS hillittömään kipuun. V'ttu. Tänään VOISIN yrittää tehdä loput tilaustyöt edes johonkin asteeseen, sekä keskeneräisen art-traden puoleni Inu-Jeanille, jolta btw tuli älyttömän ihana Mila. <3 Hurrrnn~ Hmmm mitähän muuta... Ai niin! Kaupassakin pitää käydä ku miul ei oo mitään aamupalaa täällä. XD Hups.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)